Ruotsin soolovaellus (24.8-1.9): Norjasta kohti Kungsledeniä 1/2

Kuten aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, lähdin omalle sooloreissulleni suoraan Norjan jäätikköleirin parkkipaikalta, kohti Ruotsin rajaa. Opintojen lähijakso loppui klo 15, joten lähdin vasta sen jälkeen itse liikkeelle. Katselin muiden katoavan autoihin ja jäin parkkialueelle yksin. Ilta oli hämärtymässä ja sää oli harmaan pilvinen. Vaikka olinkin odottanut omaa sooloreissuni alkua, oli olo silti omituisen alakuloinen. Kärsin luultavasti jo reissukrapulasta, sillä jäätikköreissu oli ollut niin mahtava, ja oli jo ikävä juuri lähtenyttä porukkaa.

Meidän aiemmin valloittama nimetön huippu, ja jäätikön reuna

Lähdin Storsteinfjelletin parkkikselta itään, mielessä tavoitteena ehtiä jonnekin Cunojávrihyttan tunturimajan paikkeille. Matkaa edessä olisi noin 8 km. Polku oli mutaista ja alkoi sataa. Olin varmasti väsynyt, enkä ollut ehtinyt syömään. Kulkemassani laaksossa oli kuitenkin mahtavat maisemat, otin monta kuvaa kaukana näkyvistä jäätiköistä ja huipuista (kännykän kameralla otetut kuvat eivät näytä yhtään niin hienoilta jälkeenpäin katsellessa). 

Ketään ei tullut vastaan. Näin reissun ensimmäiset porot, mikä vähän piristi, ja ohitin Cunojávrihyttan siinä pysähtymättä. Löysin kuitenkin melkein heti sen jälkeen hyvän telttapaikan järven rannalta, ja juuri telttaa pystyttäessäni alkoi oikein kunnolla sataa. Ehdin juuri ja juuri sisään ennen läpikotaista kastumista. En taaskaan voinut alkaa keitellä ruokiani pienessä absidissa, ja olo oli aika surkea. Kaivelin rinkkaani jonkun patukan toivossa, kun käteeni osui pieni minigrip pussi, jossa oli pussi kaakaota ja viesti, jossa toivoteltiin hyvää reissua! Opiskelijatoveri oli onnistunut parkkipaikalla sujauttamaan sen rinkkani ylätaskuun yllätykseksi! Yksinkertainen viesti, juuri sillä hetkellä, vaikutti hurjasti mielialaani. Voisin melkein sanoa, että se pelasti reissuni alkutaipaleet, sillä heti sen jälkeen aloin suhtautua koko hommaan taas paremmin. Muistin myös, että termarissani oli kuumaa vettä, jonka eräs toinen ihanan opiskelutoverini oli keittänyt minulle aamulla (kun en ollut itse kerennyt tohinoissani). Ihanat ihmiset <3 En raaskinut heittää viestiä pois, joten pistin sen suklaapussiini, jossa se muistuttikin koko reissun ajan nauttimaan kokemuksesta. Sade ja tuuli tyyntyivät vielä myöhemmin, joten sain kuitenkin lämpimän ruoan keiteltyä ja pääsin onnellisena nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsin kauniiseen päivään. Kurkistaessani teltasta ulos, näin ihan edessäni pienen porolauman syömässä heinää rannassa. Ne eivät olleet moksiskaan, kun keittelin puuroni ja purin leirini.

Lähdin kohti seuraavaa etappia, Unna Allakas-tunturitupaa, josta halusin käydä ostamassa kaasua ja jatkaa sitten kohti Alesjauren majoja, jossa reitti yhtyisi suosittuun Kungsledeniin. Kokonaisuudessaan päivämatka olisi noin 21 km. Ennen Unna Allakasta ylitin Ruotsin rajan kävellen. En olisi edes tajunnut, jos en olisi ihmetellyt tunturissa näkemääni erikoista kivikasaa, ja vilkaissut kartasta.

Unna Allakas tuvat olivat ensimmäinen kerta Ruotsalaisella tunturituvalla. Tiesin että siellä on kauppa, ja että minun pitää löytää käsiini tupaisäntä/emäntä, jolle maksaa ostokset. Löysinkin tämän, ja sain kaasun (ja karkkia) mutta tällä tuvalla ei voinutkaan maksaa kortilla. Ei hätää! Tupaemäntä kirjoitti minulle laskukuitin, jonka veisin seuraavalle tuvalle Alesjaureen, jossa korttini kelpaisi. Hyvää palvelua! Tuvilla oli myös suloisen näköinen pieni sauna, joka houkutti, mutta jatkoin matkaa. 

 

Tunturisopulit vipelsivät huonokuntoisten pitkospuiden alla, kun lähdin nousemaan ylös mäkeä. Matkalla oli paljon rakkakivikkoa ja jokien ylityksiä, yksi melko leveä mutta matala. Norjan lumihuippuiset vuoret näytti komeilta! Näin myös elämäni ensimmäisen tunturikihun, kun se melkein hyökkäsi päälleni! 

 

Alisjärven tullessa näkyviin jouduin pysähtymään sitä ihailemaan. Upea, turkoosinsinertävä vesi! Näin jo alhaalla laaksossa tuvat, joiden luokse olin ajatellut pystyttää telttani. Alkoi kuitenkin sataa rankasti, ja yhdistettynä tuuleen ja jyrkkään alamäkeen, olin aika poikki tuville saavuttuani. Olin ollut jo 8 yötä teltassa Norjan puolella, ja hetken mukavuudenhalussa päätin että nyt olisi hyvä aika päästä sisään tupaan kuivattelemaan. Päädyin yvaraamaan sängyn samasta tuvasta kolmen muun suomalaisen naispuolisen vaeltajan kanssa. Oli hauska törmätä toisiin suomalaisiin! Kertoessani tulleeni Norjan puolelta jäätiköltä, he taisivat pitää minua jonain pro-vaeltajana, ja myönnän etten hirveästi yrittänyt heitä siitä uskosta auttaa pois! He ihmettelivät varusteideni keveyttä ja seurasivat tekemisiäni. Pääsin saunaan, mikä tuntui todella luksukselta hyytävissä jäätikkölammissa peseytymisien jälkeen! Pääsin myös pesemään sukkani ja kalsarini keskellä tunturituvan makuukammaria, pienessä vadissa, mistä sain kuulla myöhemmin Nikkaluoktassa hauskan jutun…

Koska alkuperäiset suunnitelmani olivat jo muuttuneet, päätin olla seuraamatta Kungsledeniä, ja tehdä reissusta vähän seikkailullisempi. Olin illalla tutkinut karttaa, ja päättänyt lähteä aamulla pois reitiltä Unna Visttasvággi-laaksoa pitkin kohti Nalloa. Päivämatka tulisi taas olemaan noin 20 km. Laaksossa ei mennyt polkua. Se oli surullisen tunnettu siitä, että 1950-luvulla kolme opettajatarta oli menehtyneet siellä lumimyrskyssä. En tavannut koko päivänä ketään muuta ihmistä, ja sain vain nauttia omasta rauhasta. 

 

Laaksossa oli kauniita järviä, paljon hankalaa rakkakivikkoa, joka aiheutti muutamia sydämentykytyksiä, varsinkin jyrkimmillä kohdilla joissa huomasin kivivyöryn merkkejä. Eräällä sellaisella kohdalla äkkäsin yhtäkkiä uteliaan lumikon, joka hyppelehti kivillä aivan vieressäni. Taas aivan kuin tilauksesta jokin yllätys huojensi mieltäni juuri kun sitä tarvitsin! Laaksossa oli myös reissun haastavin joen ylitys; nopeasti alaspäin virtaava koski jyrkällä rinteellä. Jouduin etsimään ylityspaikkaa aika tovin. Siitä, sekä kivikoista selvittyäni kuiskasin kiitokset opettajattarille ja Universumille.

Laakso aukesi isompaan laaksoon, jonka pohjalla kimmelsi kiemurteleva joki. Sateinen sää loi minulle vielä siihen hetkeen sateenkaarenkin. Olin selvinnyt ilman haavereita, ja oli aika voittajafiilis. Jatkoin matkaa vielä aivan laakson päähän, mistä käännyin kohti Nallon laaksoa, ja pystytin telttani sen mykistäviin maisemiin. Juuri ennen illan sateita. 

 

Päivä oli ollut yllättävän raskas ja pitkä. Olin joutunut käyttämään paljon energiaa pelkästään hyvien kulkureittien löytämiseen, kun ei ollut valmista polkua seurattavana. Tunsin olleeni koko päivän elossa ja skarppina, toisin kuin joskus polkuja omissa ajatuksissani seuratessa. Siinä absidissa istuessani ja maisemia ihaillessani, syöksyi joku kuukkelin näköinen lintu maahan aivan edessäni, paini hetken jonkun kanssa mustikkavarvuissa, nousi voittoisasti pieni jyrsijä nokassaan… ja lensi suoraan kohti telttaani! Sain melkein jyrsijästä päähäni. Onneksi lintu tajusi tehdä väistöliikkeen viime sekunneilla.

Herätessäni jatkoin vielä vähän matkaa kohti Nallon tunturitupaa, jonka ohitin samaan aikaan kun siellä yöpyneet pakkaili ulkona vielä kamojaan. jatkoin kohti Sälkantupia, seuraten Reaiddávággi-jokea hyvin laakeassa jääkauden muotoilemassa u-laaksossa, joka tarjosi taas leveän joen ylityksen, kauniin turkoosin jäätikköjärven ja paljon rakkakiveä. Oli ehkä jopa hieman tylsää kävellä niin laakeassa laaksossa; koko ajan näki mistä oli tullut ja mihin oli menossa, ja piti vaan pistää tassua toisen eteen, että horisontissa näkyvä päämäärä tulisi lähemmäs. Maisemat oli kauniit.

 

 

Sää oli hyvin vaihteleva, aamupäivästä oli hyvin lämmintä ja kosteaa, keskipäivällä satoi hetken ajan lunta, ja kun olin päässyt alempaan laaksoon Sälkän tuville, tuli jopa helle! Pidin ennen tupia pienen evästauon ja jatkoin matkaa Kungsledeniä pitkin. Olin nyt ensimmäistä kertaa itse reitillä, ja huomasinkin nopeasti, miten paljon enemmän muita vaeltajia tuli vastaan. Yksi ruotsalainen herrasmies yllätti minut (tai minä yllätin hänet) kesken puskapissani! Polku oli leveä, mutainen mutta pitkospuut huomattavasti paremmassa kunnossa. Jokien yli meni huojuvia terässiltoja. 

 

Tarkoituksenani oli kävellä vähän pitempään ja pystyttää telttani ylemmäs rinteeseen pois reitin varrelta, mutta päästyäni Kuoperjåkkan taukotuvalle huomasin olevani väsynyt, nälkäinen ja vähän ärsyyntynyt. Ajattelin että mitä järkeä on puskea itselle asetettuun päämäärään, jos ei ole enää hauskaa vaeltaa. Kiirettä minulla ei suinkaan ollut. Kävin tuvalla vessassa, ja jatkoin hetken aikaa vielä matkaa, kunnes äkkäsin melko täydellisen leiripaikan alempana jokirannassa, joten leiriydyin siihen. Ilta oli vielä lämmin ja kaunis, ja tuntui luksukselta, kun olin tottunut siihen, että joka ilta joudun odottelemaan sateen taukoamista.

Ärsyyntynyt selfie. Miksi rääkkään itseäni?

täydellinen telttapaikka... ja sää!

Aamulla hieman hämmästyin, kun lämmin ilta oli vaihtunut todella kylmään aamuun. Telttani oli paksun kuuran peitossa! Koska olin taas herännyt niin aikaisin, en jaksanut jäädä odottelemaan teltan sulamista. Pyyhin suurimmat kuurat pois wettexillä, irrotin sisätelttani ulkoteltasta ja käärin sen kuivana sisään rinkkaan. Jatkoin matkaa aamuhämärissä, aivan yksinäni Kungsledenillä, kohti Kebnekaisen tunturiasemaa. Oikaisin ylempää rinnettä pitkin niin, että en laskeutunut laisinkaan Singin tuville. Ohitin monta uinuvaa telttaa tällä pätkällä, varsinkin erään pienen lammen rannalla jota kohti olin vielä eilen yrittänyt jaksaa. Jos olisin pysynyt alkuperäisessä suunnitelmassani leiriytyä tänne, en olisi ollut niin rauhassa. Olin taas ollut onnekas.

 

aamukuurassa

Kuljin taas aivan viimeisen loppupätkän ennen Kebnekaisen tunturiasemaa Kungsledeniä pitkin. Täällä oli

porukkaa! Tunturiasema oli aika iso, mukava paikka, jossa oli todella hyvä huoltorakennus, jota sai käyttää maksamalla päivämaksun (ja saamalla siitä rannekkeen). Rakennuksessa oli saunat, suihkut ja isot keittiöt ruokailuhuoneineen. Olin myös pitkästä aikaa mobiiliverkon alueella, ja sain vihdoin lähetettyä huolestuneelle äidilleni viestin eloonjäämisestäni.

Suihkun jälkeinen onni unturiasemalla <3

Seuraavaksi erillinen juttu Kebnekaisen huiputuksesta, ettei tästä tule liian pitkää/tylsää tekstiä!