Seikkailukasvatuksen opintojen lähijakso Norjassa 18-24.8 (Abisko, Lofootit:daevelporten ja luolia, Strostreinfjelletin jäätikkö)

No niin, ensimmäinen kolmesta syksyn reissusta suuntautui Seikkailukasvatuksen erikoisopintojen poppoon kanssa Pohjois-Norjaan. Kirjoitan kaikista reissuista nopeat reissukuvaukset, sen jälkeen tavaroista yms. mikä toimi ja mikä ei. Kunhan olen sulatellut, voi tulla vielä filosofisempia pohdintoja siitä miten nämä reissut vaikutti elämään ja mitä opin.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoituksena oli lähteä Narvikista kohti Stortsteinfjelletin jäätikköä (oppimaan jäätikkötaitoja) ja sieltä joko Hamaroyn tai Lofoottien (kiipeilytaitoja) kautta Abiskoon ja kotiin. Luvatun myrskysään takia suunnitelmat kääntyi päälaelleen, ja tehtiin yhteinen päätös jäädä ensin Abiskoon, jossa sää oli parhain, jatkaa sieltä Lofooteille, jossa kävimme mm. tutkimassa luolastoa, ja jatkaa sieltä lopulta Storsteinfjelletin jäätikköleiriin.

Jäin heti matkan alussa jumiin Tukholmaan koska Kiirunan kone oli myöhässä pari tuntia. Onneksi yksi opettaja oli samalla lennolla, niin ei tarvinnut jännittää että jään porukasta. Olin jo ostanut etukäteen bussilipun Kiirunasta Narvikiin, mutta myöhästyin tietenkin sen lähdöstä. Sain kyydin opettajin pakettiautossa Abiskoon, jossa tapasimme muun porukan turistiaseman pihalla. Ensimmäisen yön yövyimme pienissä porukoissa maastossa. Pystytin telttani pienelle kukkulalle, josta näkyi Lapin Portti tai Lappporten, ehkä yksi Ruotsin kuvatuimpia maisemia. Olin hieman stressaantunut ja kaipasin omaa rauhaa todella intensiivisen työputken jälkeen, olin jopa harkinnut, että menen aivan yksinäni johonkin korpeen nukkumaan. Kun pääsin istumaan telttani pieneen absidiin kokkailemaan herkullista pussiruokaa tunturimaisemat taustalla, mietin, kuinka hyvää ihmiselle tekee vain istua mättäällä, ja kuunnella tunturipuron solinaa.

 

Seuraavana päivänä jakaannuimme pariin pienryhmään. Toinen lähti katsomaan Krattersjön järveä, itse liityin ryhmään joka lähti kohti läheisen Njullan (1164) huippua ja sieltä kuulemma löytyviä luolia. Polku oli helppoa, maisemat kauniita ylhäällä tunturissa (näkymä kohti suurta Tornio/Tornetträsk järveä) ja löysimme ”luolat” jotka olikin jotain sodanaikaisia tunneleita. Pääsin luikertelemaan sisään yhdestä kapeasta välistä niiden kosteita käytäviä tutkimaan, ja huusin huomioitani maanpinnalle jääneelle porukalle. Ihana pieni seikkailu otsalampun valossa! Jatkoimme tämän jälkeen vielä hetken kohti huippua, kun yltyvä tuuli ja kello pakotti meidät kääntymään kohti lähtöpaikkaa. Oli hieman kiire päästä vielä samana päivänä ajamaan kohti Lofootteja. Matkalla alas seurasimme kaunista, kirkkaansinistä koskea, joka oli uurtanut tiensä läpi kalkkikiven. Kiva päiväreissu, varsinkin jos olisi aikaa käydä ihan huipulla.

ei niin imarteleva peppukuva

 

Matka Lofooteille oli itsessään elämys. Maisemat olivat epätodellisen kauniit, kuin suoraan jostain fantasiatarusta. Terävän rosoisia huippuja ja muumimaisen pyöreitä kukkuloita. Kaikkialla kirkaita lampia, vesiputouksia ja meri! Ihmettelimme miten erilaiselta maasto voi näyttää näin lähellä Suomea. Tällä reissulla nautin todella paljon jo pelkästään siirtymämatkoista, meillä on niin hyvä porukka ja hauskaa keskenämme. Pysähdyimme huoltoasemille ostamaan herkkuja. Juha osti kuivattua Turskaa, jota myydään kaikkialla Norjassa. En maistanut kuin pienen palan, ja tyydyin karkkeihini.

Minä, Juha ja (Luontohaasteen) Ella, reissutyylillä!
Taustalla näkyy jo seuraavan päivän kohde, tosin sitä ei vielä tässä vaiheessa tiedetty! 

Lofooteilla teimme perusleirin Kallen ilmaiselle leirintäalueelle, joka oli aivan meren rannassa, terävät kiipeilyhuiput taustalla. Sää hiukan huvitti, tuntui että saderintamat saapuivat 5 minuutin välein, sitä yritti ajoittaa kaikki toiminta lyhyisiin sateettomiin hetkiin, kunnes annoimme periksi! Kaunis paikka! Kesällä kuulemma aivan tupaten täynnä. Käyskentelin vapaa-aikana vesirajassa, josta löytyi simpukoita, rapuja ja kuolleita rantaan ajautuneita meduusoja.

Seuraavana päivänä lähdimme kohti läheistä turistirysää, Djevelportenia (jyrkänteiden väliin jumiutunut irtolohkare). Polut olivat sateesta mutaiset, mutta melko helposti löydettävissä. Maisemat oli taas upeat. Itseäni vähän harmitti, kun ei taaskaan ehditty käymään läheisellä Floyan huipulla, mutta pääsimme sentään tavoitteeseemme ennen sään muuttumista erittäin vetiseksi. Retken aikana tuli huomioitua ryhmäpaineen vaikutusta. Meitä oli taas 2 eri porukkaa, ja mieti, yllytimmekö toisiamme kohti tavoitetta vielä senkin jälkeen kun näytti että sääolosuhteet muuttuisivat liian haastaviksi joillekin ryhmässä. Opettajamme Jussi Muittari järjesti irtolohkareella myös ihmiskokeen, kertomalla meidän jälkeen tulleelle ryhmälle ensimmäisen ryhmän jättäneen menemättä kiven päälle turvallisuussyistä. Piti itse miettiä mennäkö kivelle poseeraamaan vai eikö. Itse katselin hetken reittiä, mietin ettei se näyttänyt mahdottomalta vaikkakin ehkä liukkaalta, ja halusin mennä. Sanoin kuitenkin, etten ihan luota omaan arvostelukykyyni, ja pelkäsin että näyttäisin huonoa esimerkkiä menemällä ensin, jos se osoittautuisi vaaralliseksi seuraaville. Menimme kuitenkin (osa meistä), mutta todella varoen. Istuimme alas, sen sijaan että olisimme seisseet. Paljastui että ensimmäinenkin ryhmä oli käynyt kivellä, ja seisseet siellä! Opettavaista huomata miten koe vaikutti omaan käyttäytymiseen!   

Seuraavana aamuna kävimme vielä Kallen rannan läheisyydestä löytyvillä luolilla, jotka menivätkin melko syvälle ja aivan merenrantaan asti. Saimme kiivetä otsalamput päässä ja varmistaa toisiamme köysillä alas maan uumeniin. Luolassa oli todella kapeita kohtia, joista pääsi juuri ja juuri kiemurtelemalla läpi. Aivan luolaston lopussa kuuli meren aaltojen vyöryn. Todella mielenkiintoinen paikka, ja sai minut kiinnostumaan luolien tutkimisesta enemmänkin!

Luolien jälkeen minulle jäi hieman ylimääräistä aikaa, sillä olin jo aamuvirkkuna ehtinyt pakkaamaan kaikki kamani valmiiksi seuraavaa siirtymistä varten. Aivan luolien lähellä oli pieni, kirkas jääkylmä lampi jossa kävimme yhden kurssikaverin kanssa nopeasti peseytymässä, mikä matalassa lammessa tarkoitti sitä että kaadut ensin selällesi ja pyörähdät siitä mahallesi! Oi sitä euforiaa, jonka jääkylmä vesi aiheuttaa!

 

Lofooteilta lähtiessä menimme lautalla Lodingesta Bognesiin, josta jatkoimme alas kohti jäätikköleiriä, jonne saavuimme melko myöhään. Saimme teltat kasaan aika kovassa tuulessa ja sateessa. Omassa pienessä Aktossani en voinut kokkailla absidissa siinä tuulessa, joten olin telttani vanki. Oli hieman yksinäinen olo istua siellä syömässä patukkaa, kun kuuli, miten naapurien isommissa teltoissa muut kokkailivat telttapariensa kanssa. Oma telttaparini oli jäänyt viimehetkillä pois reissulta.

jäätikköleiri. Hillebergit hyvin edustettuina!

Aamun valjetessa lähdimme kohti jäätikköä. Tämä oli elämäni ensimmäinen kosketus tähän elementtiin, mutta ei taatusti viimeinen. Olin ostanut itselleni jääraudat ja vaellushakun, muiden lainatessa varusteita. Oli todella mahtava fiilis päästä köyttämään omat jäärautansa ensimmäistä kertaa kenkiinsä ihan oikeaa käyttöä varten (kotona niillä tekemäni harjoituskävelyt keittiön lattialla ei tuonut ihan samaa fiilistä!). Harjoittelimme köysistön tekoa ja siinä liikkumista, laskeuduimme jääruuvin varassa alas jyrkkää jäätikön reunaa ja kiipesimme ylös käyttäen rautoja ja hakkua. Kaikki tähän toimintaan liittyvä on niin lähellä omaa sydäntäni, että hehkutin koko päivän eläväni unelmaani! Olen haaveillut vuorikiipeilystä varmaan siitä lähtien kun Veikka Gustafsson kävi koulussamme kiertueella, jos en jo aikaisemmin, lukiessani idolini Roope Ankan seikkailuista Klondikessa! Mahtava päivä, kaiken kaikkiaan. Illalla leirissä sain kutsun naapuritelttaan, etten joutuisi taas viettämään surullista sinkkuillallista pikku absidissani. Ihanat kurssikaverit <3 

Alla olevissa kuvissa turkoosissa takissa on Luontohaasteen Ella <3 (www.luontohaaste.wordpress.com)

Seuraavana aamuna heräsin jo noin klo 5, muiden vielä nukkuessa. Sää oli kaunis mutta tuulinen, ja päätin käydä nopeasti peseytymässä lähellä olevassa jäätikkölammessa. Haukoin henkeä shokista, kun yritin peseytyä nopeasti kylmässä vedessä. Tuuli heitteli vaatteitani rannalla, vaikka olin pistänyt painoa niiden päälle, joten sain nakuna lähteä vielä niiden perään kivikkoon! Onneksi selvisin hengissä koettelemuksista ja päivä alkoi virkistävästi. Päivän suunnitelmissa oli jatkaa köysistötaitojen opettelua, tällä kertaa tarkoituksena oli käydä huiputtamassa jäätikön viereltä nouseva nimetön huippu. Yllätyin, miten ketteräksi tunsin itseni kiipeillessä! En tiedä johtuiko kengistä, vai mistä, mutta olen aina tuskaillut, miten huono olen boulderoinnissa. Nyt kuitenkin tuntui todella helpolta ja kivalta!

 

Koko Norjan reissun huippuhetki minulle oli, kun olimme lähestymässä huippua pitkin lumista harjua, kiinni kahden tyypin köysistöissä, pienessä myräkässä. Olin niin fiiliksissä! En tiennyt millä sanoilla olisin voinut ilmaista itseäni siinä tunne myräkässä, joten päästin vain jotain erikoisia äännähdyksiä ja huidoin käsilläni kaiken mahtavuutta; Elin unelmaani! Takanani tullut Juha ikuisti hetken kamerallaan. Taisin tällä rinteellä olla hetken maailman onnellisin ihminen <3  

Huipulla flossaattiin. Tämä lähti siitä, kun joku ryhmässämme päätti opettaa kaikille meille vanhoille kankkiksille miten se käy. Itse en koskaan, tukiopetuksesta huolimatta, voi sanoa oppineeni taitoa! Tämä porukka on kyllä joukko parhaita tyyppejä joita olen koskaan tavannut <3 

Viimeinen aamupäivä vietettiin leirissä rennosti. Söimme yhteisen aamupalan ulkona, kun kerrankin oli kuivaa ja kaunista! Reflektoimme kokemaamme ja pakkasimme tavarat. Matkalla alas parkkipaikalle pysähdyimme vielä pitämään pienen tauon, ja Ella otti kuvan, jossa katselen jo kohti seuraavia seikkailujani. Ihana otos <3 Alkuperäinen suunnitelmani oli erkaantua porukasta, ja lähteä soolovaellukselle Ruotsin Abiskosta seuraamaan suosittua Kungsledeniä alaspäin, kohti Kebnekaisea ja Nikkaluoktaa, mutta koska Norjan suunnitelmamme oli kääntyneet päinvastaiseen järjestykseen, sainkin Jussilta vinkin lähteä suoraan jäätikköleirin läheiseltä parkkipaikalta kohti Ruotsin rajaa, jossa sitten liittyä Kungsledeniin. Reitistä tulisi hieman seikkailullisempi. Tämä päätös olikin erinomainen, ja muutti lopulta alkuperäistä suunnitelmaa sitäkin enemmän. Siitä myöhemmin!